Näkökulma: Äidin joululahja innosti UNICEF-vapaaehtoiseksi
Vapaaehtoistoiminta antaa hyvän mielen siitä, että on pystynyt tekemään jotain auttaakseen, kirjoittaa UNICEF-vapaaehtoinen Marja-Liisa Karjalainen.
10-vuotiaana sain äidiltä joululahjaksi UNICEF-kalenterin. Isosiskon esimerkistä aloin pitää päiväkirjaa ja kirjoittaa kalenterin sivuille merkintöjä arkisista puuhistani, ajatuksistani ja tunteistani. UNICEF-kalenterista tuli minulle hyvin rakas.
Aikuisiällä satuin silloin tällöin UNICEF-vapaaehtoisten järjestämiin myyntitapahtumiin Savonlinnassa. Järjestön kalenterista tuttu logo ja siniliinainen pöytä ihanine värikkäine tuotteineen ja kortteineen tuntui kutsuvalta.
UNICEF-vapaaehtoisia tavattuani aloin itsekseni ajatella, että liityn heidän joukkoonsa jossain vaiheessa, kunhan elämäntilanne on sopiva. Kiireitä tuntui kuitenkin aina olevan töissä, harrastuksissa ja perheen kanssa.
Yksi puhelu sai mukaan toimintaan
Kunnes yhtenä päivänä töissä sain puhelun: Yksi Savonlinnan UNICEF-vapaaehtoisista soitti – kaikista lehtemme toimittajista täysin sattumalta juuri minulle – ja kysyi, voisiko lehteen tehdä pienen jutun, että paikallinen, noin 30 vuotta toiminut UNICEF-vapaaehtoisten ryhmä lopettaa toimintansa.
Sillä sekunnilla toimittajaroolini unohtui ja tokaisin soittajalle vähän hätääntyneenä, että ”älkää nyt vielä lopettako, kun minä olin juuri tulossa mukaan!”. Lupasin mennä käymään seuraavassa, viimeiseksi tarkoitetussa tapahtumassa kirjastolla – ja niinhän siinä kävi, että ryhmän toimintaa päätettiin sittenkin jatkaa.
Sittemmin, muutamassa vuodessa, minusta on tullut aktiivinen UNICEF-vapaaehtoinen. Uutiset katastrofeista ja sodista, joissa myös lapset joutuvat kärsimään, ovat ahdistavia.
Vapaaehtoistoiminta maailman vaikutusvaltaisimmassa lastenjärjestössä antaa hyvän mielen siitä, että on pystynyt tekemään jotain auttaakseen.
Savonlinnan vapaaehtoisryhmämme isoin ponnistus on vuosittain heinäkuussa järjestettävä lipaskeräys Savonlinnan Oopperajuhlien esitysiltoina. Jo monena tunnelmallisena kesäiltana olen itsekin seissyt ylpeänä UNICEF-liivissä lipas ojossa hyvän asian puolesta. Moni ohikulkija lahjoittaa, ja vähintään yhtä moni huikkaa jo olevansa UNICEFin kuukausilahjoittaja.
Ilokseni olen saanut houkuteltua bonustyttäreni kaveriksi UNICEFin lipaskeräyksiin. Näin järjestö on tullut hieman tutuksi jo hänellekin, ja kuka tietää, ehkäpä hänestäkin tulee joskus UNICEF-vapaaehtoinen.
Äitini joululahjasta alkanut hyvän tekeminen on kantanut jo pitkälle.
Tekstin on kirjoittanut Savonlinnan UNICEF-vapaaehtoinen Marja-Liisa Karjalainen.
