Siirry sisältöön

Sota muutti ukrainalaisten lapsuuden – Bohdan käy koulua puhelimen välityksellä ja kaipaa kavereitaan

11-vuotiaan Bohdanin kotikaupunki Ukrainassa on tuhoutunut sodassa lähes täysin. Suurin osa kavereista on paennut ja koulua voi käydä enää verkossa.

Riikka Teelmäki Artikkeli
Lapsi seisoo keskellä talvista maisemaa.
© UNICEF/UNI496735/Filippov

Bohdan asuu Ukrainassa Harkovan alueella Izymin kaupungissa, joka on kärsinyt pahoin kaksi vuotta kestäneen konfliktin aikana. Viime vuonna paikallinen koulu joutui pommitusten kohteeksi ja on nyt suljettu. Iso osa Bohdanin luokkatovereista on paennut kaupungista.

– Sota muutti elämääni paljon. En käy enää koulua, vältän paikkoja, joissa voi olla miinoja, enkä lähde kauas kävelylle tai kesällä uimaan jokeen, Bohdan sanoo.

Ennen sotaa Izyum oli kokonainen. Kaikki olivat iloisia ja ystävällisiä, mutta nyt kaikki on rikki, eikä ketään ole enää jäljellä.

Bohdan 11 vuotta

Talvella Bohdanin koko elämä pyörii kodin ja pihan ympärillä maamiinojen vaaran vuoksi. Miinat ovat todellinen uhka Ukrainan lapsille. Lähes kolmasosassa Ukrainan maaperästä saattaa olla miinoja tai muita räjähteitä. Osana Ukrainan hätäaputyötä, UNICEF tukee viranomaisten järjestämiä turvallisuusoppitunteja, joissa lapsille opetetaan miinojen vaaroista ja miten toimia tulipalon sattuessa.

Lapsi keinuu talvisessa maisemassa Ukrainassa. Taustalla tuhoutuneita rakennuksia.

Koulua puhelimen välityksellä

Koska Izyumissa koulua voi käydä tällä hetkellä vain verkossa, Bohdanin ainoa yhteys opettajiinsa ja luokkatovereihinsa on puhelimen pieni näyttö.

– Kouluni on raunioina. Kunpa voisin palata sinne tapaamaan ystäviäni ja kävelemään. Verkko-opiskelu on hankalaa sähkö- ja internetkatkosten vuoksi. Puhelimen käyttäminen opiskeluun on haastavaa, koska akku loppuu, enkä kuule opettajaa hyvin. Sitä paitsi silmäni väsyvät, Bohdan kertoo surullisena.

Bohdan ei ole tilanteensa kanssa yksin. Ukrainassa elävistä lapsista vain noin joka kolmas käy koulua lähiopetuksessa. Tuhannet koulut Ukrainassa eivät ole toiminnassa vaurioiden vuoksi tai koska ne eivät ole tarpeeksi turvallisia. Iso osa lapsista osallistuu etäopetukseen, mutta kaikilla ei ole etäopetukseen tarvittavia välineitä, kuten tietokonetta tai puhelinta.

Lapsi katsoo puhelinta ja kirjoittaa vihkoon.

Bohdan osallistuu etäopetukseen puhelimen välityksellä.

 

Keltainen takki ja kengät pitävät lämpimänä

Isoäitinsä kanssa asuvalla Bohdanilla ei ole kotona omaa makuuhuonetta, vaan hän nukkuu keittiössä. Se sopii pojalle, koska keittiössä nukkuminen on lämpimämpää lieden takia.

Isoäidin eläke kului polttopuiden ostamiseen kodin lämmittämistä varten, eikä hänellä ollut varaa ostaa Bohdanille ja hänen siskollensa talvivaatteita. Bohdan sai kuitenkin äskettäin UNICEFilta talvivaatteet.

Sain keltaisen lämpimän takin ja kengät. Ne sopivat täydellisesti.

Bohdan 11 vuotta

Lapsi istuu sängyllä vierellään pahvilaatikko, uudet talvikengät ja keltainen takki.

Bohdan iloitsee UNICEFilta saamistaan uusista talvivaatteista.

Monilla ukrainalaisilla perheillä ei ole varaa talvivaatteisiin. Lisäksi koteihin ja lämmitys- ja sähköntuotantopalveluihin osuneet iskut ovat jättäneet lapsiperheitä vailla lämmitystä keskellä kylmää talvea. UNICEF jakaa talven aikana perheille talvivaatteita, huopia ja käteisapua, joiden avulla 145 000 lasta voidaan pitää lämpimänä. Lisäksi UNICEF tukee lämmitysjärjestelmien korjaamista ja toimittaa alueelle generaattoreita.

Nuoren Bohdanin kahden viime vuoden aikana kohtaamat haasteet ovat muuttaneet myös hänen ajatuksiaan tulevasta. Hän unelmoi työstä, jossa hän voi auttaa muita.

– Haluan ryhtyä pelastajaksi. Pelastajaksi päästäkseen on opiskeltava, ymmärrettävä, missä on turvallista astua, sammutettava tulipaloja ja ennen kaikkea autettava ihmisiä, Bohdan sanoo.

 

Lahjoita apua Ukrainan lapsille

 

Julkaistu 19.2.2024