Siirry sisältöön

Yhteisökoulu palautti lapsille tulevaisuuden toivon Myanmarissa

UNICEF panostaa Myanmarissa kyläyhteisöjen epävirallisiin kouluihin, jotta lasten oppiminen jatkuisi vaikeista oloista huolimatta. Suomi tukee UNICEFin koulutushanketta.

Theresa Cing Cing, käännös ja lokalisointi: Minna Suihkonen Artikkeli
Kaksi nauravaa alakouluikäistä lasta istuu vierekkäin ja puristaa sylissään likaantuneita sinisiä koulureppuja, joissa on UNICEFin logo.
© UNICEF/UN0579231/Htet

Myanmarissa asuva 9-vuotias Tung Siam Kim, joka tunnetaan paremmin lempinimellä Kim Pu, on aina haaveillut lentäjän ammatista. Koronaepidemian ja poliittisten levottomuuksien takia hän ei ole päässyt kouluun edistämään haaveensa toteutumista. Pojan kotikylän virallinen koulu sulkeutui vuonna 2021 eikä ole avautunut sen jälkeen.

UNICEFin ja sen paikallisen kumppanijärjestön yhteisökouluhanke palautti oppimisen ilon ja toiveikkaan tulevaisuuden Kim Pulle ja muille kylän lapsille. Hanke on osa UNICEFin toteuttamaa ja Suomen valtion osittain rahoittamaa koulutusohjelmaa Myanmarissa. Yhteisökoulut ovat epävirallista koulutusta, jota toteutetaan kyläyhteisöjen omin voimin, UNICEFin ja kumppanien tuella.

UNICEF tukee Kim Pun kylän yhteisökoulua ja on toimittanut sinne alakoululaisille sopivia opiskelumateriaaleja.

Ohjelman tavoite on saada kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevat lapset opetuksen piiriin. Myanmarissa joka kolmannella peruskouluikäisellä lapsella on ollut vaikeuksia päästä kouluun. Myanmarin vaikean poliittisen tilanteen vuoksi UNICEF on panostanut kyläyhteisöissä tapahtuvaan epäviralliseen opetukseen.

Yhteisökoulu toimii joka arkipäivä

‒ Olin järkyttynyt, kun kylän koulu suljettiin. Olin huolissani, koska en tiennyt, avautuisiko koulu koskaan uudelleen. Tulin tosi onnelliseksi, kun kuulin kylän yhteisökoulusta. Nyt saan oppia ja nähdä ystäviä joka päivä, Kim Pu kertoo.

Hän käy yhteisökoulua joka arkipäivä yhdeksästä kolmeen.

Olin huolissani, koska en tiennyt, avautuisiko koulu koskaan uudelleen.

‒ Koulupäivän jälkeen autan kotitöissä, huolehdin isoäidistäni ja joskus pääsen pelaamaan jalkapalloa ystävieni kanssa.

Yhteisökoulussa opetetaan myanmarin kieltä, matematiikkaa ja luonnontieteitä. Lisäksi opettajat ovat ottaneet opetukseen ylimääräisiä aineita kuten englannin ja zolain kielen, jota monet puhuvat ädinkielenään Kim Pun kotiseudulla.

Tytöt ja vamman kanssa elävät lapset erityishuomion kohteena

UNICEF on tukenut yhteisökouluissa opettavien yhteisöohjaajien koulutusta. Osana ohjelmaa oppilaat ovat saaneet koulutarvikkeita ja välipalaa. Vamman kanssa elävät lapset ovat saaneet apuvälineitä opiskeluun ja tytöt kuukautissuojia. Lisäksi yhteisökoulutiloja on kunnostettu erityisesti tyttöjen ja vamman kanssa elävien lasten tarpeet huomioiviksi. Tiloihin on muun muassa rakennettu tytöille turvallisia vessoja sekä ramppeja ja kaiteita.

Kyläyhteisöt ovat myös aktiivisesti pyrkineet saamaan heikoimmassa asemassa olevia lapsia mukaan opetukseen lähikylistä.  

Yhteisökoulun opettajat kannustavat lapsia aktiiviseen osallistumiseen luokassa, mikä ei ole Myanmarin kouluissa aina tapana. Lapsia kannustetaan lukemaan ääneen opiskelutovereilleen, jotta he saavat itseluottamusta lukutaitoonsa. Ääneen lukeminen myös auttaa kehittämään esiintymistaitoja.

Oppia, sosiaalisia taitoja ja tulevaisuuden toivoa

Kim Pu on edistynyt merkittävästi Myanmarin kielen osaamisessaan aloitettuaan yhteisökoulussa. Lisäksi hän on innostunut englannin kielestä.

Haluan tulla hyväksi englannissa, sillä kuulin, että se auttaa minua tulemaan lentäjäksi.

Kim Pun kaltaisille lapsille yhteisökoulun vaikutus on valtava. Koulua tarvitaan paitsi oppimisen myös lasten sosiaalisten taitojen kannalta. On tärkeää, että lapset pääsevät viettämään aikaa ikätoveriensa kanssa.

Myös Kim Pun isä Pa Awn iloitsee yhteisökoulusta.

‒ Kim Pun kirjoittaminen on kehittynyt ja oikeinkirjoitus on nyt kohdallaan, hän kiittelee.

Kotiseutunsa epävakaan tilanteen vuoksi Pa Awnilla ei ole säännöllisiä tuloja. Hän iloitsee siitä, että yhteisökoulun ansiosta hänen pojallaan on mahdollisuus tavoitella turvatumpaa tulevaisuutta.

Lue lisää UNICEFin koulutustyöstä

Julkaistu 18.4.2024