Siirry sisältöön

Kansainvälisen avustustyön leikkaukset vaarantavat miljoonien lasten hengen

Ilmoitetut ja odotettavissa olevat rahoitusleikkaukset rajoittavat UNICEFin kykyä tavoittaa miljoonia hädänalaisia lapsia.

Uutinen
UNICEFin logo.

Useiden lahjoittajamaiden tekemät leikkaukset kansainväliseen avustustyöhön seuraavat kahtena edellisenä vuotena tehtyjä leikkauksia. Vähennykset vaarantavat lasten elämän aikana, jolloin tuen tarve on kaikkein suurin.

 – Miljoonat lapset kärsivät konflikteista, heidät on rokotettava tappavia tauteja, kuten tuhkarokkoa ja poliota vastaan, ja heidän on saatava koulutusta ja pysyttävä terveinä. kertoo UNICEFin pääsihteeri Catherine Russell.

– Koska tarpeet ovat jatkuvasti resursseja suuremmat, UNICEF on tehostanut työtään, käyttänyt uusia innovaatioita sekä tehnyt kaiken mahdollisen käytettävissä olevilla resursseilla saavuttaakseen haavoittuvassa asemassa olevat lapset, Russell sanoo.   

UNICEFin mukaan uusien leikkausten myötä syntyy maailmanlaajuinen rahoituskriisi, joka vaarantaa miljoonien lasten elämän.

UNICEFin rahoitus perustuu täysin vapaaehtoisiin lahjoituksiin maiden hallituksilta, yksityissektorilta ja yksityislahjoittajilta. Rahoitus on auttanut pelastamaan miljoonien lasten hengen ja sen avulla on estetty vaarallisten sairauksien leviäminen sekä vähennetty epävakauden ja väkivaltaisuuksien riskiä.

– Yhdessä kumppaneidemme kanssa olemme saaneet aikaan historiallista edistystä, esimerkiksi 2000-luvulla alle 5-vuotiaiden kuolleisuus on vähentynyt 60 prosentilla. Miljoonat lapset ovat tänä päivänä elossa työmme ansiosta, Russell kertoo.

UNICEF vetoaa lahjoittajamaita jatkamaan maailman lapsille suunnattujen kriittisten avustusohjelmien rahoittamista. 

–  Emme voi jättää lapsia nyt pulaan, Russell sanoo.

 

Lue UNICEFin työstä

Julkaistu 6.3.2025