
Miten UNICEF auttaa?
1. Autamme lapsia ja perheitä sopeutumaan ilmastonmuutokseen
Vahvistamme lapsille tärkeitä peruspalveluja ilmastonmuutoksta kestäviksi. Autamme esimerkiksi kehittämään koulurakennuksia, jotka kestävät pahenevia myrskyjä. Autamme kehittämään puhtaan veden järjestelmiä, jotka toimivat kuivuuden ja tulvien lisääntyessä. Tuemme lasten henkiä pelastavien ennakkovaroitusjärjestelmien kehittämistä äärimmäisten sääilmiöiden varalle.
2. Kehitämme vähähiilisiä ratkaisuja lasten hyväksi
Kehitämme ennen kaikkea aurinkovoimaan perustuvia energiaratkaisuja mm. rokotusten kylmäketjun järjestämiseen, koulujen ja terveyskeskusten sähköistämiseen ja veden pumppaamiseen. Samalla pienennämme omaa hiilijalanjälkeämme.
3. Autamme lapsia saamaan äänensä kuuluviin
Lisäämme lasten ja nuorten tietoisuutta ilmasto- ja ympäristöasioista huolehtimalla, että ilmastonmuutosta käsitellään koulujen opetusohjelmissa. Tuemme sitä, että lapset ja nuoret pääsevät vaikuttamaan ilmastotoimiin niin paikallisella, kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla.
4. Vaikutamme päättäjiin päästöjen vähentämiseksi
Kannustamme valtioita ja yrityksiä vähentämään päästöjään niin, ettei maapallon keskilämpötila nousisi yli 1,5 astetta. Kannustamme myös valtioita ja yrityksiä huomioimaan ilmastokriisin vaikutukset lapsiin ja lapsen oikeudet ilmastosuunnitelmissa ja -toimenpiteissä.