Loppu silpomiselle
Tytöillä on oikeus ruumiilliseen koskemattomuuteen ja terveyteen. Ainakin 200 miljoonaa tällä hetkellä elossa olevaa tyttöä ja naista on silvottu. Vuosittain yli neljä miljoonaa tyttöä on riskissä joutua silvotuksi.
Mitä silpominen on?
Tyttöjen sukupuolielinten silpominen tarkoittaa kaikkia toimenpiteitä, joissa ulkoiset synnytyselimet poistetaan osittain tai kokonaan muista kuin lääketieteellisistä syistä. Yleensä operaatio suoritetaan 4 ja 14 ikävuoden välillä, mutta joskus myös pienille lapsille, naimisiin aikoville naisille, raskaana oleville tai juuri synnyttäneille naisille.
Tyttöjen sukuelimiä silvotaan eniten Länsi-Afrikasta Somaliaan olevalla alueella, Lähi-idässä sekä joissakin Aasian maissa, kuten Indonesiassa.
Millaisia seurauksia silpomisella on?
Silpomiseen liittyy monia mahdollisia terveyshaittoja, joiden lisäksi käytäntö vahvistaa tyttöjen epätasa-arvoa. Pahimmillaan silpominen voi aiheuttaa kuolemaan johtavan verenvuodon.
Yleensä toimenpiteestä jää haava, joka ei parane. Tytöt kärsivät usein jatkuvista tulehduksista. Virtsaaminen ja sukupuoliyhdyntä ovat tuskallisia ja lapsen synnyttäminen on hengenvaarallista niin äidille kuin lapsellekin. Myös altistuminen hiv-tartunnalle lisääntyy, jos toimenpide suoritetaan likaisilla välineillä. Kipu ja järkytys voivat aiheuttaa tytöille elinikäisen trauman.
Miksi silpomista tapahtuu?
Vanhemmat uskovat, että tytölle koituisi harmia, ellei silpomisen perinnettä noudateta. Leikkaamattomia tyttöjä saatetaan syrjiä ja heidän voi olla mahdotonta päästä naimisiin.
Miten UNICEF auttaa?
1. Edistämme asennemuutosta
Tuemme paikallisia yhteisöjä purkamaan haitallisia asenteita ja käytäntöjä, jotka johtavat tyttöjen silpomiseen. Tuemme vertaisryhmien järjestämistä ja keskustelua paikallisissa foorumeissa siitä, mitkä käytännöt estävät tyttöjen ihmisarvon toteutumista ja hyvinvointia sekä miten asioita voitaisiin muuttaa. Niin vanhemmat, opettajat, kätilöt, uskonnolliset johtajat kuin muut johtajat on otettava mukaan keskusteluun. Lisäämme myös tyttöjen tietämystä omista vaihtoehdoista. Tyttöjen on voitava itse muodostaa mielipiteensä asiasta.
2. Vaikutamme lainsäädäntöön
Teemme yhteistyötä valtioiden kanssa, jotta ne kieltävät lainsäädännöllä tyttöjen silpomisen ja valvovat, että leikkauksia suorittavat toimijat joutuvat vastuuseen.