Joka kymmenes lapsi elää vamman kanssa. Vammaisille lapsille kuuluvat kaikki samat oikeudet kuin muillekin lapsille.
Jokaisella lapsella on oikeus täysipainoiseen lapsuuteen, kasvuun ja kehitykseen. Vammaisella lapsella on myös yhdenvertainen oikeus osallistua yhteiskunnan toimintaan.
Vammaiset lapset ovat kuitenkin usein kaikkein heikoimmassa ja syrjityimmässä asemassa yhteiskunnissa ja yhteisöissä. Monissa ympäristöissä etenkin vammaiset tytöt kokevat syrjintää ja heillä on suurempi riski kokea väkivaltaa ja hyväksikäyttöä. Esimerkiksi erilaiset fyysiset esteet, stereotypiat, negatiiviset asenteet ja kommunikointihaasteet voivat rajoittaa heidän kykyään toimia jokapäiväisessä elämässä ja pääsemistä palvelujen ääreen. Vammaiset lapset ovat myös erityisen haavoittuvia humanitaarisissa tilanteissa.
Se miten vammaiset lapset pystyvät toimimaan ja osallistumaan yhteiskuntaan sekä elämään tyydyttävää elämää, riippuukin siitä, kuinka heidät otetaan huomioon ja mukaan yhteiskuntien ja yhteisöjen toimintaan.