Jokaisella lapsella on oikeus elää terveenä ja kehittyä. Kuitenkin yhä miljoonia lapsia kuolee vuosittain tauteihin, jotka voitaisiin ehkäistä ja hoitaa helposti.
Lasten terveys edelleen uhattuna
Lasten terveys on parantunut huomattavasti viimeisten vuosikymmenien aikana. Lapsikuolleisuus on vähentynyt yli 50 prosenttia vuodesta 2000. Silti edelleen lähes viisi miljoonaa lasta kuolee vuosittain ennen viidettä ikävuottaan.
Suurin osa menehtyy tartuntatauteihin, jotka ovat helposti ehkäistävissä ja hoidettavissa. Näitä tauteja ovat esimerkiksi keuhkokuume, malaria, tuberkuloosi ja ripuli. Myös aliravitsemus tappaa lapsia.
Mistä tilanne johtuu?
- Terveyspalveluiden puute: Monet kuolemista olisi voitu estää laadukkaan terveydenhuollon paremmalla saatavuudella. Esimerkiksi köyhyys, sodat ja katastrofit vaikeuttavat terveydenhuoltoon pääsyä.
- Likainen vesi: Huono hygienia ja likainen juomavesi levittävät tauteja. Esimerkiksi 700 lasta kuolee päivittäin ripulitauteihin, jotka johtuvat puhtaan veden ja viemäröinnin puutteesta.
- Ravinnon puute: Lähes puolet alle viisivuotiaiden lasten kuolemista liittyy aliravitsemukseen. Aliravitsemus heikentää vastustuskykyä ja altistaa monille tappaville taudeille sekä vaikuttaa lapsen kehitykseen.
- Rokotukset: Alle viisivuotiaiden lasten kuolemista lähes 30 prosenttia johtuu taudeista, jotka voitaisiin estää rokotusten avulla. Esimerkiksi konfliktit ja pakolaisuus vähentävät rokottamista, mikä jättää lapsia suojattomiksi tarttuvia tauteja vastaan.
Miten UNICEF auttaa?
1. Rakennamme parempia terveydenhuoltojärjestelmiä
Tuemme kumppanimaiden terveysviranomaisia kehittämään terveyspalveluita, jotka tavoittavat heikoimmassa asemassa olevat lapset ja äidit sekä pystyvät pitämään heidän terveydestään huolta.
2. Vaikutamme asenteisiin ja toimintatapoihin
Vaikutamme päättäjiin ja tuemme laajoja asennemuutoskampanjoita paikallisten yhteisöjen kanssa. Koulutamme ja neuvomme myös vanhempia, jotta he tietävät, mitä lapsi tarvitsee pysyäkseen terveenä.
3. Toimitamme lääkkeitä ja muita
elintärkeitä tarvikkeita lapsille ja äideilleToimitamme elintärkeät rokotteet, lääkkeet, ravintolisät ja hygieniatarvikkeet heikoimmassa asemassa oleville lapsille, myös sotien ja luonnonkatastrofien keskelle.
4. Varmistamme puhtaan veden
saannin ja hyvän hygienianRakennamme kouluihin vessoja ja vesipisteitä, tuemme vesihuollon, viemäröinnin ja jätteiden käsittelyn kehittämistä sekä jaamme tietoa hyvistä hygieniakäytännöistä, jotta lapset pysyisivät terveenä.
5. Tutkimme lasten terveyteen vaikuttavia
tekijöitä ja kehitämme innovaatioitaHuolehdimme siitä, että ajankohtaista tutkimustietoa lasten terveyteen vaikuttavista tekijöistä on saatavilla ja sitä osataan käyttää hyödyksi. Kehitämme erityisesti mobiiliteknologiaan perustuvia innovaatioita, kuten suolasokeriseos-pusseja lapsille nestehukan hoitoon ja yksinkertaisia vesipumppuja.
779 000 000
Vuonna 2022 UNICEF rokotti kumppaneiden kanssa 77,9 miljoonaa lasta tuhkarokkoa vastaan