Me Suomen UNICEFilla pyrimme varmistamaan, että kaikki toimintamme on aina vastuullista ja eettistä. Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden, vastuullisen varainhankinnan ja ympäristötekojen edistäminen on meille tärkeää.
Suomen UNICEFin arvot - rohkeus, oikeudenmukaisuus ja luotettavuus - ovat valittu ja sanoitettu yhdessä henkilöstön kanssa. Arvot toimivat työmme ja päätöksenteon tukena sekä auttavat meitä saavuttamaan kunnianhimoisia tavoitteitamme heikoimmassa asemassa elävien lasten auttamiseksi.
Eettisten periaatteiden tarkoituksena on edistää arvojemme toteutumista ja kaiken toimintamme eettisyyttä lapsia, lahjoittajia, henkilökuntaa ja muita sidosryhmiä kohtaan. Eettiset periaatteet auttavat ja ohjaavat työtämme. Suomen UNICEFin eettiset periaatteet pohjautuvat kansainvälisen UNICEFin laatimiin ohjeistuksiin.