Yhdessä vahvempia – Suomi ja maailma tarvitsevat YK:ta
Globaalia pandemiaa, ilmastokriisiä, maiden välistä epätasa-arvoa tai ydinkonfliktin riskiä ei voi ratkaista yksi maa tai yksi alue. Yhdistyneillä kansakunnilla (YK) on ainutlaatuinen tehtävä ja kyky yhdistää maailman maat ja toimia niiden tukena. Suomen YK-liitto, UN Women Suomi, Suomen UNICEF, UN Global Compact Suomi, Suomen Pakolaisapu ja Väestöliitto vaativat, että Suomen tuki YK:lle säilyy ja vahvistuu entisestään seuraavalla hallituskaudella.
Lähes kaikki maat ovat YK:n jäsenvaltioita. YK on maailmanlaajuisesti merkittävin humanitaarisen avun, kehityksen ja rauhan toimija, ja YK-järjestöillä on laaja osaaminen ja läsnäolo esimerkiksi kriisi- ja katastrofitilanteissa. Kriisien ja katastrofien lisääntyessä YK:ta tarvitaan entistä enemmän.
Suomi on viime vuosina ollut aktiivinen YK:n tukija, ja Suomen yhteistyö ja rahoitus on jatkossakin elintärkeää YK:n toiminnalle ja kehittymiselle. Vain yhteistyössä muun maailman kanssa Suomi voi pienestä koostaan huolimatta edistää myös suomalaisille tärkeitä asioita. Suomikin on historiansa saatossa saanut apua kansainväliseltä yhteisöltä. Suomessa toimii joukko YK-järjestöjä ja -toimistoja, jotka päivittäisellä työllään edistävät globaalia kestävää kehitystä, rauhaa sekä ihmisoikeuksia.
YK on läsnä:
- tarjoamassa tukea hädänalaisille, kun kriisi tai katastrofi tapahtuu
- kun tehdään ilmastoa, ympäristöä ja ihmisoikeuksia koskevia päätöksiä
- edistämässä ja tukemassa yhteistyötä kestävän kehityksen saavuttamiseksi- puolustamassa lasten, naisten ja muiden haavoittuvassa asemassa olevien oikeuksia
- rakentamassa ja turvaamassa rauhaa konflikteista ja sodasta kärsivillä alueilla
Vuonna 2022:
- YK:n maatoimistot edistivät kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamista 162 maassa
- YK:n yksiköt, järjestöt, rahastot sekä ohjelmat tukivat humanitaarista, kehitys- sekä rauhantyötä noin 53 miljardilla eurolla
- YK:n järjestämällä humanitaarisella avulla autettiin 174 miljoonaa ihmistä 60 maassa ja alueella
- YK edisti rauhanrakentamista ja esti konflikteja 50 rauhanturvaoperaation avulla
- YK tuki 46 000 kidutuksen uhrin kuntoutusta ja järjesti apua 13 000:lle nykyaikaisen orjatyön uhriksi joutuneelle
Lisää YK:n työn tuloksista vuonna 2022 voi lukea YK:n pääsihteerin vuosiraportista.
Suomi ja maailma tarvitsevat YK:ta. #YhdessäVahvempia
Allekirjoittajat:
Suomen YK-liitto, Väestöliitto, UN Women Suomi, Suomen UNICEF, Global Compact Network Finland, Suomen Pakolaisapu