Siirry sisältöön

Kokkolan vapaaehtoisryhmä

kuvassa päiväkoti ikäiset lapset seisovat jonossa monin eri tunnelmin.

Tule mukaan innostavaan toimintaan

Kokkolan väkeä

Centria AMK:n aloittavia opiskelijoita Tursajaisten UNICEF-pisteellä Kokkolan keskustassa 6.10.2022. Kuvaaja: Maria Liisa Sammallahti.

 

Kokkola kutsuu: Tule mukaan!

Kokkolan vapaaehtoisryhmä perustettiin vuonna 1987. Ryhmä on toiminut  koko ajan aktiivisesti ja tavoitteellisesti maailman lasten hyväksi. Kokkolan ryhmässä jokainen vapaaehtoinen voi löytää itselleen sopivaa ja merkityksellistä toimintaa ja kokea yhteisöllisyyttä.

Toimimme Kokkolassa ja sen ympäristössä maailman lasten auttamiseksi monin tavoin: tiedotamme maailman lasten tilanteesta ja lasten oikeuksista, keräämme varoja UNICEFille erilaisten tapahtumien ja tempausten avulla, esimerkkejä aktiviteeteista:

- maaliskuussa koko perheen ulkoilupäivä Villa Elbassa: “UNICEF-vohvelit ovat talven kohokohta!”,

-  Vapun alla valtakunnallinen Lasten puolesta-lipaskeräys marketeissa,

-  hätäapukeräykset aina tarvittaessa,

-  UNICEF-Cafe´- toiminta konserteissa ja muissa tapahtumissa,

-  UNICEF -nukentekotalkoot ja nukkenäyttelyt,

-  UNICEF-korttien myynti ja paikallisten tuotteiden tekeminen ja myynti (erityisesti ennen joulua)

-  UNICEF-kävelyjen edistäminen kouluissa,

-  ja paljon muuta!


Kokoonnumme säännöllisesti kerran kuukaudessa ja aina tarvittaessa. Kokouspaikka ja -aika ilmoitetaan netissä tapahtumakalenterissa ja facebookissa. Kokouspaikkana on yleensä Yhteisöklubi Silta, osoite: Ryövärinkarintie 1. Kokkola (1.krs, kaupunginpuoleinen pääty, Karppilampea vastapäätä).

Kutsumme Sinut mukaan rakentamaan maailmaa, jossa lapsen oikeus arvokkaaseen ja turvalliseen elämään toteutuu.

  Kokkolan väkeä 2

Eri-ikäisiä vapaaehtoisiamme: Irma Lahti, Pirjo Karlsson ja Lilja Lehto (Pirjon tyttärentytär), Elban koko perheen talvipäivä 12.3.2023. Kuvaaja Pirkko Mellin.

 

”Voiko lapset tulla sinne UNICEFiin?”

UNICEFin Kokkolan vapaaehtoisryhmän lipaskeräyksissä ja nukkenäyttelyiden rakentamisessa on viime vuosina nähty usein alle kouluikäinen Lilja. Nyt Lilja on 8-vuotias ja haluaa mielellään jatkaa UNICEFin vapaaehtoistyössä.

Liljan mummu Pirjo Karlsson on ollut mukana Kokkolan ryhmässä jo 35 vuotta. Hän on toiminut monessa tehtävässä, pisimpään myyntivastaavana, mutta myös lipas- ja janopäivävastaavana. Nykyisin hän on keräysvastaava.

Jo nelivuotiaana Lilja kiinnostui mummun vapaaehtoistyöstä, ja kyseli usein UNICEFista. Yleisimpiä kysymyksiä olivat: ”Mitä te teette siellä UNICEFissa?” ja ”Voiko sinne tulla lapset?” Lilja myös vakuutti, että kun hän tulee isoksi, hän tulee mukaan.

Liljan perhe muutti Turusta Kokkolaan 3,5 vuotta sitten. Siitä lähtien Lilja on ollut tuttu vapaaehtoisryhmän toiminnassa Pirjo-mummun kanssa. UNICEFin lisäksi hän harrastaa telinevoimistelua, luistelua, jalkapalloa ja uintia.

 Hän on ollut innokas lipaskerääjä mm. Elban talvipäivätapahtumassa ja Lasten puolella -keräyksissä, ja tullut tutuksi koko ryhmälle.

- Lipaskeräyksessä tuntuu hyvältä, kun ihmiset laittoivat rahaa lippaaseen. Sanoin kiitos, kun he laittoivat siihen rahaa, Lilja kertoo.

Pirjo Karlsson sanoo, että tuntuu mukavalta, että Lilja on mukana sellaisessa, mitä hän itse pitää tärkeänä. Hän painottaa, ettei halua tuputtaa asiaa, mutta ottaa tietysti tytön mukaan, kun tätä kiinnostaa. 

Liljan vastaus kysymykseen, mikä on mukavinta UNICEF-työssä, on selkeä.

- Mukavinta UNICEF-työssä on auttaa!

Teksti: Helena Anttiroiko-Mehtälä

 

Ryhmän yhteystiedot

Ryhmän oma fb-sivu 

Korvaa sähköpostiosoitteissa [at] - teksti @-merkillä. Muotoa käytetään, jotta sähköpostiosoitteita ei voisi automaattisesti kerätä roskapostitustarkoituksiin
 

Merja Seppälä
merjaseppala55[at]gmail.com 

Tuulikki Kippo
kippotuulikki[at]gmail.com

 

Tapahtumat

Tällä hetkellä ei ole tulevia tapahtumia.