Siirry sisältöön

Innovatiivinen rahoitus

lapsi juo vettä vesihanasta.

Uudet rahoitusmallit turvaavat lasten tulevaisuutta

UNICEF on edelläkävijä lapsille suunnattujen innovatiivisten rahoitusmallien rakentajana.

Humanitaarisissa kriiseissä elävien lasten määrä on tällä hetkellä ennennäkemätön. Uusia rahoitusmalleja tarvitaan tuomaan parannusta valtavaan rahoitusvajeeseen, joka tällä hetkellä on rahoituksen määrän ja avun tarpeen välillä. 

Uudenlaiset rahoitusmallit ovat osoittaneet toimivuutensa useissa humanitaarisissa kriiseissä, turvanneet lasten elämää kriisien keskellä sekä lisänneet ohjelmatyön tuloksellisuutta. 

Today & Tomorrow: apua ilmastonmuutoksesta kärsiville lapsille 

Pakistanilaisäiti pitää lasta sylissään ja katsoo tulvivaa ympäristöään.

Rahoitusta useista eri lähteistä lasten hyväksi 

UNICEFin vahvuus innovatiivisen rahoituksen organisoijana on sen vankka asema ja vahva verkostoituneisuus. Se pystyy rakentamaan rahoitusinstrumentteja, joissa on mukana esimerkiksi valtioiden rahoitusta, pääomamarkkinoilta tulevaa rahoitusta ja vakuutusten kautta järjestettävää rahoitusta.  

 

Arvio YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden vuosittaisesta rahoitusvajeesta on jopa 4 biljoonaa Yhdysvaltain dollaria.