Siirry sisältöön

Syyrian kadotettu sukupolvi?

Suomen UNICEFin ohjelmajohtaja Inka Hetemäki tapasi syyrialaisia äitejä ja lapsia, jotka haaveilevat paluusta normaaliin elämään ja erityisesti koulutuksesta.

Inka Hetemäki Artikkeli
Inka Hetemäki

Kun kysyn syyrialaisilta äideiltä, mitä he haluavat lapsillensa, vastaus on selvä: koulutuksen.

Seitsemättä vuotta jatkuva sota on katkaissut monen lapsen koulunkäynnin. Se koetaan suurena tragediana maassa, jossa ennen sotaa lähes kaikki lapset olivat peruskoulussa ja lukutaitoisia oli 95 prosenttia yläkouluikäisistä.  Nyt sota on jatkunut niin pitkään, että vanhempien päällimmäisenä huolena on lastensa tulevaisuus.

Koulunkäynti on pudonnut noin puoleen entisestään, pahiten vaurioituneilla alueilla tätäkin dramaattisemmin. Opettajia on nyt 150 000 vähemmän kuin kriisin alkaessa. Pelko kadotetusta sukupolvesta on aiheellinen.

Vierailimme tänään eteläisessä Homsissa, Hessyan teollisuuskaupungissa, jonne 4 500 perhettä on paennut taisteluja lähialueilta. Nämä äitijohtoiset perheet asuvat vanhoissa tyhjissä teollisuushalleissa tai itse kyhätyissä teltoissa. Isiä ei alueella näy ja heistä kysyttäessä saamme välttelevän vastauksen: ”isä ei ole täällä”, tai ”isä on viety pois”.

Elanto on tiukassa ja moni lapsista on joutunut tehtaisiin töihin. Työvuorot ovat rankkoja, sillä lapset tekevät jopa 12 tunnin työpäiviä. Pieni, kokematon ja väsynyt lapsityöläinen voi joutua maksamaan panoksestaan perheen elättäjänä kovan veron: moni lapsi vammautuu käyttäessään aikuisille tarkoitettuja työkoneita.

UNICEFin alueelle perustama tilapäinen koulu on mahdollistanut joidenkin lasten paluun koulunpenkille. Ensimmäisellä luokalla istuu jopa 14-vuotiaita, jotka eivät ole päässeet kouluun vuosiin sodan takia. Luokkahuone on ääriään myöten täynnä, ja opiskelun into on kaikilla kova. Lapset haluavat osoittaa meille vieraille, että he osaavat lukea lukemalla pätkiä koulukirjoista. Lähes jokaisen käsi nousee ylös kysyttäessä haluja jatkaa opiskelua peruskoulun jälkeen.

Näiden lasten kasvoista näkee tarmon ja toivon – ja myös luottamuksen meihin aikuisiin. Se kirpaisee, sillä lapset joutuvat maksamaan korkeimman hinnan aikuisten sodasta. He ovat niitä, jotka joutuvat tekemään tehtaissa aikuisten töitä. Mutta he eivät halua olla osa kadotettua sukupolvea – he haluavat saada koulutuksen ja tavallisen elämän.

 

***

Kuvateksti: 

Syyrialainen Mahmoud, 9, kuvattuna serkkunsa Myriamin kanssa. Mahmoud perheineen joutui jättämään kotinsa sodan vuoksi noin viisi vuotta sitten. Nyt perhe asuu pienessä asumuksessa tyhjässä varastohallissa Hessyan teollisuusalueella läntisessä Syyriassa. UNICEF on tukenut väliaikaisten koulujen perustamista alueelle sekä jakaa muun muassa ruokaa aliravituille lapsille.

Kuva: UNICEF Finland / Martti Penttilä

Julkaistu 20.12.2017