Suomen UNICEF lähettää 300 000 euroa Gazan hätäaputyöhön, varoilla hankitaan esimerkiksi lääkkeitä
Tulitauon aikana Gazaan on toimitettu muun muassa puhdasta juomavettä, polttoainetta ja lääkintätarvikkeita.
Lokakuun 7. päivä kiristynyt Israelin ja Palestiinan konflikti on ollut tuhoisa lapsen oikeuksille. YK:n humanitaaristen asioiden koordinointitoimiston OCHA:n uusimman raportin mukaan ainakin 15 000 palestiinalaisen raportoidaan kuolleen Gazassa, heistä 6150 on lapsia. 1,8 miljoonaa ihmistä, noin 80% alueen asukkaista, on joutunut pakenemaan kodeistaan. Pahoin tuhoutunut infrastruktuuri ja puute perustarvikkeista vaikeuttavat lasten elämää entisestään.
Puhtaasta vedestä on Gazassa valtava pula, veden puute ja likaisen veden kautta leviävät taudit ovat lapsille hengenvaarallisia. YK:n ylläpitämissä väliaikaisissa suojissa elävien keskuudessa on havaittu erilaisten tartuntatautien lisääntyneen merkittävästi. Yli 80% sairaaloista ei ole toiminnassa iskujen aiheuttamien tuhojen ja polttoainepulan vuoksi. Sairaalatarvikkeista ja lääkkeistä on valtava pula. UNICEF on kriisin alusta alkaen toimittanut Gazaan sekä puhdasta vettä että elintärkeitä lääkkeitä.
Tänään päättyneen tulitauon aikana avustuskuljetuksia voitiin viedä perille enemmän. Tauon aikana toimitettiin 132 00 litraa vettä sekä 77 080 litraa polttoainetta kaivojen ja vesipumppujen toimintaa varten. Kolme rekkalastillista sairaala- ja lääkintätarvikkeita, joilla pystytään auttamaan yli 30 000 ihmistä, kuljetettiin alueelle viimeisen viikon aikana. Tarvikkeet sisälsivät muun muassa lääkkeitä lapsille hengenvaarallisen ripulin sekä aliravitsemuksen hoitoon. Pohjoisessa Gazassa perheille jaettiin yli 10 000 hygieniapakettia ja yli 10 000 litraa saippuaa tautien leviämisen ehkäisemiseksi. Lisäksi UNICEF on jakanut lapsille lisäravinteita aliravitsemuksen ehkäisemiseksi.
Suomen UNICEFilla on käynnissä hätäapukeräys Gazan lapsille. Keräykseen lahjoitettu varoja siirretään Gazan hätäaputyöhön nyt 300 000 euroa.
Hätäapukeräys Gazan on edelleen käynnissä. Lasten avun tarve alueella on valtava.